Kuva

Kuva

maanantai 14. syyskuuta 2015

Kettukarkkisukat

Olen ollut neulehiljaiselolla jo useamman viikon! En voi väittää, että olisin ollut kovin ahkera neulomista tärkeämpien asioiden suhteen, mutta vähänkin on aina eteenpäin! Opinnäytetyöni on sentään jo aluillaan! 


Näiden sukkien teko ei varsinaisesti aiheuttanut neulologista häiriötä, sillä nämä olivat tilaustyö. Tilaustyöt ovat aina hieman korkeammalla tärkeysjärjestyksessä kuin ne kahdeksannet sukat itselle. Toisin sanoen minun oli kerrankin tarkoitus viettää aikaa neuloen, ei vain korvata koulutehtäviä vahinkoneulomisella. 

Sovelsin näihin sukkiin muistaakseni Novitan ohjetta ja soveltamisella tarkoitan, etten katsonut siitä enempää kuin tuon kuvion. Kammoksun neuleohjeita! Oikeastaan kammoksun myös kuvioneuletta. Käytössä on liikaa lankoja, jotka tykkäävät kietoutua toisiinsa ja mennä solmuun, mutta lopputulos on tuskaisen työn takana aina palkitsevampi kuin ihan vain tavallinen sukka :)