Kuva

Kuva

torstai 7. tammikuuta 2016

Villainen kettu – Kalevi T. Tulinen



Jipii! Kaupunkini talveen tulikin lunta! Ainakin vähän ja vähäksi aikaa, saisi olla enemmänkin. Ihan näin kylmää tosin en tilannut. Kaulaani lämmittämään syntyi villainen kettu nimeltään Kalevi T. Tulinen. Tulisen luulisi lämmittävän juuri sopivasti.

Langat häntä varten ostin Lankamaailmaan saamallani lahjakortilla ja valittelen kuin itse Mielensäpahoittaja, sillä sopivaa lankaa ei myyty isommissa kerissä. Jouduin ostamaan valtavan määrän pikkukeriä, jotka ovat lankamäärään suhteutettuna paljon kalliimpia kuin isot kerät. Onneksi ne sentään olivat alennuksessa, tai ehkä vain kuvittelin alen

Viimeaikoina turkistarhaukset ovat olleet paljon keskustelun ja arvostelun alla, ja kannatankin kettuturkista haaveilevia neulomaan takinkauluskettunsa itse, se on eläinystävällisempää. Tosin, mitäs jos villakin tuntee?! Kalevi on toki ihan elävä kettu, ei kuolleena roikkuva nahka. Kalevin luitten tilalla on tietysti pumpulia, mutta ei hän silti ole mikään viallinen kettu, mitä nyt selkä vähän reistailee. Kaipa Kaleviltakin vierähätisi kaivellen tunti tai toinenkin, jos hänet päästäisi ulos vapaaksi. Hän kuitenkin nauttii ulkoilustaan enemmän kaulani ympärillä, jo ihan selkävikojensakin vuoksi. Onkos ihmekään jos selkää särkee, kun sillä on mittaa 160cm.





Normaalisti kaulahuivia tehdessä olisi illat kivunneet varsin pitkiksi. Onhan pitkän, suoran, tasaisen ja yksivärisen työn neulominen melko pitkäveteistä. Kalevin vartalon neuloinkin luokkakaverini neulekoneella – suurta huijausta ehkä, mutta eipähän tarvinnut nivelten lukita itseään liian neulomisen tähden. Pään, hännän ja jalat neuloin toki ihan perinteisesti. Mitään ohjetta en taaskaan käyttänyt. 

Kalevi aiheutti suurta neulologista häiriötä. Neulomisen sijaan olisi pitänyt kirjoittaa ahkerammin opinnäytetyötä ja lukea tenttikirjaa. Opinnäytetyön kirjoittaminen vaan ei millään vedä vertoja neulomiselle. Kuinka voikin vetkutella niin, että se on vieläkin kesken! Onneksi viime viikolla vetelin tukalin ottein muutaman sivun päästäni paperille. 

Hohhoi, nyt on jo pitkään ollut talviunen kelit! Voisipa sitä vain nukkua pimeän ja kylmän ajan yli. 

Ohjeen tähän kettuun voit luullakseni ostaa Ravelrystä klikkaamalla tätä LINKKIÄ! Hermot kävivät vähän kireällä ohjetta lisätessäni enkä lopulta ole ollenkaan varma, onko se nyt siellä onnistuneesti. Infotkaa, mikäli ohjeen lataaminen ei onnistu!