Kuva

Kuva

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Käy Muumilaaksoon Muumi-sukin!


6-vuotiaalle valmistui syntymäpäivälahjaksi Muumitalo-sukat. Ensimmäisen tein jo alkukesästä. Sukkien välissä kärsin inspiraatiopulasta ja tein kaikkea muuta, mutta patistin lopulta vielä toisenkin sukan valmiiksi. Ensimmäinen sukka oli mukava neuloa, ajatus toisesta tuntui tylsältä. Kuitenkin viimeksi valmistuneiden Cola-sukkien silmukoiden jäljentämisurakan jälkeen kirjoneule ei tuntunut enää yhtään ärsyttävältä, joten toinenkin sukka valmistui aloittamisen jälkeen alle viikossa. Näissä sukissa tosin on sekä kirjoneuletta että jäljennettyjä silmukoita. Pieni määrä jäljentämistä nyt vielä meni, mutta ei enää ihan hetkeen sitä! Pitkä väli sukkien teossa näkyy kantapäissä. Yritin tehdä samanlaiset, mutta en sitten millään muistanut mitä olen ensimmäisessä sukassa tarkalleen tehnyt.


Sukkien varsi on 7 veljestä -langasta. Teräosan tein jostakin hieman ohuemmasta ja pienemmillä puikoilla. Säästyin kavennuksilta ja sain silti hieman sirommat terät. 

Ovat juuri sopivan kokoiset!

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Cola socks, but does not suck!


Aluksi haluan pahoitella otsikon huonoa puujalkaa. Siirtykäämme aiheessa siis muovijalkoihin ja niihin puettuihin sukkiin. Tein ystävälleni valmistujaislahjaksi Cokis-sukat. Idea tuli myöhässä ja toteutuskin myöhästyi paitsi kiireen myös inspiraatiopulan takia. Ensimmäinen sukka ja puolet tekstistä oli valmiina valmistujaisjuhlapäivänä. Niinpä annoin ystävälle vain tölkin Colaa ja sanoin sen olevan tulevan lahjan esimakua. 

Neuloin nämä pienemmillä puikoilla, kuin mitä yleensä tykkään käyttää. Puikot ovat niin vanhat, etten tiedä niiden paksuutta enkä ole saanut aikaiseksi mitata, mutta uskoisin niiden olevan joko kokoa 2 tai 2,5. Lankana oli Lankamaailman Jannea, joka on ihanan pehmoinen lanka ja sillä tulee tasaista jälkeä, mutta noille puikoille se oli vähän haastava neulottava. Tulin monesti ottaneeksi puikolle vain puolikkaan silmukan, sillä lanka rispaantui helposti. Tämä tosin ei aiheuttanut hirveän suurta päänvaivaa kunhan virheen huomasi ajoissa. Kantapään tein kaksinkertaisella langalla tehdäkseni vahvemmat, ja siinä vaiheessa langan rispaantuvuus häiritsi todella. 



Raivostuttavinta näissä sukisssa oli kuitenkin silmukoiden jäljentäminen. Coke-sukkaan jäljestä tuli tasaista, mutta homma oli hidasta enkä ole ikinä tehnyt yhtä paljon virheitä neulekuviota katsoessani. Myös neulani saattoi olla turhan paksu. Coke-sukasta tuli siisti ja tasainen, mutta kuvio tekee siitä hyvin tönkön. Coca Cola -sukan kuvio puolestaan on vähän möykkyinen, enkä tiedä tuntuuko se kengässä kovin mukavalle. Coca Cola -kuvion tekeminen sentään oli mukavampaa, sen sai jaettua pienempiin kokonaisuuksiin kuin monta suoraa riviä sisältävän Coke-tekstin. Coke-sukkaan oli tarkoitus myös mustien varpaiden takia tulla teksti "zero" mutta en saanutkaan sitä nätisti mahtumaan, eikä silmukoitakaan jäänyt sukan kylkeen tarpeeksi riittävän selkeää kuviota varten. Lahjan saajaa tämä ei haitannut, koska Coke Zero ei kuulemma mitään oikeaa Colaa edes ole! Tuskaisesta tekoprosessista huolimatta lahjan saaja vaikutti ilahtuneelta, ja sehän on tärkeintä! Kokokin oli oikea ja meneväthän nämä sisäsukkina mikäli ovat kenkään ikävät.