Kuva

Kuva

lauantai 31. joulukuuta 2016

Joululahjojen satoa 6: Ratsastusjousiampujan käsineet (osa 3)


Tämän vuoden lahjoista viimeisinä esittelen jälleen kerran yhdet jousiammuntalapaset. Oikeasti nämä ovat jo neljännet tekemäni jousiammuntalapaset. Yhdet jäivät välistä kuvaamatta, kun menivät jo omistajalleen. Ne olivat tummansiniset ilman koristuksia. Tässä vaaleansiniset hoitohevoseni omistajalle. Lapasissa on kuva hänen kahdesta hevosestaan. Yksi muualla asuva hänen hevosistaan puuttuu, mutta minkäs teet, jos ihmisellä on kolme hevosta mutta vain kaksi kättä!

Hepan kuvat on tehty silmukoita jäljentämällä. Valkoisen langan jouduin purkamaan vanhasta virkkaustyöstäni ja se kihartui ja oli myös sinistä lankaa hieman ohuempaa. Sininen paistaa näistä syistä hieman valkoisen läpi, mutta ei oikeastaan häiritsevästi. Hevosen ruutukaavion kaivelin Googlesta. Tein kuvaan pieniä muutoksia silmukoidessani.  


Hyvää uutta vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti