Pahanmielenlintu

Tulkaa sankoin joukoin katsomaan, kuinka minä ja neulomani lintu tulemme keskenämme toimeen! 

Komediallinen visuaalisen teatterin esitys Pahanmielenlintu ottaa huumorin keinoin kantaa ihmisen ja merimetson väliseen suhteeseen ja luonnonsuojelun ristiriitoihin. Esitys yhdistää nukketeatterin, objektiteatterin ja ihmisnäyttelijän kokonaisuudeksi, jossa on myös luontodokumenttimaisia piirteitä. Esityksessä merimetso ja ihminen elävät rinnakkain samassa saaristomaisemassa, jossa kumpikin toimii lajilleen tyypillisellä tavalla. Esitys pohtii ihmisen ja merimetson suhdetta paitsi elinympäristöönsä myös toisiinsa: Onko toinen toistaan pahempi? 

Esitys on nukketeatteriopiskelija Bea Wilénin taiteellinen opinnäytetyö osana Turun Taideakatemian Fanatik Figuras -opinnäytetyöfestivaalia. 


Esitykset

Ke 27.4. klo 19

To 28.4. klo 16 ja 18

Pe 29.4. klo 16

La 30.4. klo 16

Esityksen kesto noin 30min

Ikäraja 5 vuotta.

Varaa lippusi ennakkoon osoitteesta https://holvi.com/shop/turkuamk/

Hinta 10/5 € tai ovelta käteisellä 12/7 €

Köysiteatteri, Linnankatu 56, 20100 Turku

Tapahtuma löytyy myös Facebookista!

Virkattu kolmiohuivi

Aiemmin tekemästäni Kettu-huivista jäi lankaa melko paljon yli, sillä hamstrasin kaiken varalta todella monta kerää. Yli jääneestä langasta virkkasin tämän kolmiohuivin, lankaa tosin jäi vieläkin yli. Toisaalta tämä väri on mielestäni hyvin kaunis – ei siis haittaa lainkaan,  että lankaa on edelleen jemmassa. 

Tämä on toinen virkkaamani käsityö, jonka esittelen blogissani. Lapsena olen tosin virkannut paljon enemmän kuin neulonut. Myös edellinen blogissa esitelty virkattu asia (paita) oli verkkokuvioinen. Ehkäpä siksi, että verkkoa on niin helppoa ja nopeaa tehdä, ja jälkikin on ihan kaunis. Joskus voisi opetella virkkaamaan jotain pitsimäisempää, mutta se vaatisi todennäköisesti jonkin ohjeen, joiden katsomiselle olen allerginen. Tämä huivi meni syntymäpäivälahjaksi äidilleni, joka ei suostunut poseeraamaan huivi kaulassaan, koska hän oli pukeutunut keväiseen ja mutaiseen mökkisäähän sopivaan haalariin, joka taas ei sopinut yhteen huivin kanssa. 

Ratsastusjousiampujan käsineet

Jos osallistuu tammikuussa – 20 asteen pakkasessa – kaksipäiväiselle jousiammuntakurssille, saattaa kaivata käsilleen lämmikettä. Mitkä tahansa käsineet eivät kuitenkaan sovi, sillä sormien tulisi tuntea villakerroksen alta jotakin. Ratsastusjousiampujan tekniikkaan sopivat käsineet olivat kuitenkin tammikuussa vasta haave. Nyt, maaliskuun lopulla, kun hansikkaiden tarve vähitellen laantuu, sain valmiiksi paitsi hienon suunnitelmani myös sen toteutuksen. 

Suunnittelemani hansikkaat lämmittävät niitä sormia, joita tarvitsee vähiten ampuessa. Valitettavasti etenkin oikeasta kädestä vain pikkurilli kuuluu näihin sormiin. Nämäkään hansikkaat eivät siis pidä sormia lämpimänä monen tunnin treenissä, mutta sormet huutavat lämmittelytaukoja huomattavasti vähemmän, kun edes osa kädestä on lämpimässä. 

Hansikkaita koristaa tietysti vastakaarijousen kuva, joka on tehty silmukoita jäljentämällä. Harmaan jänteen tosin tein tavallisilla ommelpistoilla. Vasemman käden pikkurilli pysyisi ehkä paremmin lämpimänä, jos se olisi nimettömän ja keskisormen kanssa samassa paketissa, ja jousella ampumista ajatellen se voisikin olla siellä. Kuitenkin ohjasote hevosen selässä vaatii erillään olevan pikkurillin, vaikkei selästä ammuttaessa ohjiin juuri kosketakaan. 

Pöllöpostia!

Jatkan hullaantumistani Potter-aiheisiin käsitöihin, mutta tällä kertaa vähemmän ilmiselvästi. Hedwigin koristamat pöllöpostisukat tunnistaa Potter-krääsäksi vain harjaantuneimmat potteristit (ja nyt myös blogini lukijat), eivätkä välttämättä hekään, joten sukkia voi erinomaisesti käyttää tilanteissa, joissa haluaa tuoda potteristisuuttaan (hieno taivutus sanalle potteristisuus, vrt. katolilaisuus) esille vain hieman. 

Aluksi sukista piti tulla kirjoneulesukat, joissa olisi ollut varressa pöllöt ja kirjekuorien tilalla noidankattiloita, sekä jalkaterässä salamoita ja silmälaseja. Sain jopa sellaisen sukan valmiiksi, mutta tein noidankattiloista liian kireitä ja sukka ei mahtunut kantapään yli jalkaan lainkaan. Niinpä purkasin ja samalla yksinkertaistin ideaa säästääkseni hermojani. Kirjoneuleena siis tällä kertaa vain kirjekuoret ja Hedwigin siipipilkut. 

Luistinsukat

Niin se vaan kuulkaas jäät suli

ja loska sanoi "pulipuli",

mut luistinsukat valmiiks tuli!

Ehdin tänä talvena luistelemaan kerran. Sen kerran harmistelin, ettei luistimiini mahdu villasukkaa ja keksin, että mitäpä sitä sukkaa luistimen sisään tunkemaan, kun sukan voi laittaa päällekin. Syntyi ihan oma keksintöni: Luistinsukat! En väitä etteikö joku olisi voinut tehdä tällaiset jo ennen minua, mutta silti idea oli omani ja suunnittelin nämä itse. Joku jossain on saattanut silti olla minua nopeampi.

Sukissa ei ole pohjaa, vaan kaunoluistimen terän aukoista tulee nappikiinnitteiset lärpäkkeet, jotka pitävät sukan nätisti paikallaan. Köyhänä opiskelijana napit valitsin sen perusteella mitä minulla oli valmiiksi olemassa tarpeeksi monta. 

Ehkä ensi talvena pääsee luistelemaan lämpimin varpain?

Villainen kettu – Kalevi T. Tulinen

Jipii! Kaupunkini talveen tulikin lunta! Ainakin vähän ja vähäksi aikaa, saisi olla enemmänkin. Ihan näin kylmää tosin en tilannut. Kaulaani lämmittämään syntyi villainen kettu nimeltään Kalevi T. Tulinen. Tulisen luulisi lämmittävän juuri sopivasti.

Langat häntä varten ostin Lankamaailmaan saamallani lahjakortilla ja valittelen kuin itse Mielensäpahoittaja, sillä sopivaa lankaa ei myyty isommissa kerissä. Jouduin ostamaan valtavan määrän pikkukeriä, jotka ovat lankamäärään suhteutettuna paljon kalliimpia kuin isot kerät. Onneksi ne sentään olivat alennuksessa, tai ehkä vain kuvittelin alen. 

Viimeaikoina turkistarhaukset ovat olleet paljon keskustelun ja arvostelun alla, ja kannatankin kettuturkista haaveilevia neulomaan takinkauluskettunsa itse, se on eläinystävällisempää. Tosin, mitäs jos villakin tuntee?! Kalevi on toki ihan elävä kettu, ei kuolleena roikkuva nahka. Kalevin luitten tilalla on tietysti pumpulia, mutta ei hän silti ole mikään viallinen kettu, mitä nyt selkä vähän reistailee. Kaipa Kaleviltakin vierähätisi kaivellen tunti tai toinenkin, jos hänet päästäisi ulos vapaaksi. Hän kuitenkin nauttii ulkoilustaan enemmän kaulani ympärillä, jo ihan selkävikojensakin vuoksi. Onkos ihmekään jos selkää särkee, kun sillä on mittaa 160cm.

Normaalisti kaulahuivia tehdessä olisi illat kivunneet varsin pitkiksi. Onhan pitkän, suoran, tasaisen ja yksivärisen työn neulominen melko pitkäveteistä. Kalevin vartalon neuloinkin luokkakaverini neulekoneella – suurta huijausta ehkä, mutta eipähän tarvinnut nivelten lukita itseään liian neulomisen tähden. Pään, hännän ja jalat neuloin toki ihan perinteisesti. Mitään ohjetta en taaskaan käyttänyt. 

Kalevi aiheutti suurta neulologista häiriötä. Neulomisen sijaan olisi pitänyt kirjoittaa ahkerammin opinnäytetyötä ja lukea tenttikirjaa. Opinnäytetyön kirjoittaminen vaan ei millään vedä vertoja neulomiselle. Kuinka voikin vetkutella niin, että se on vieläkin kesken! Onneksi viime viikolla vetelin tukalin ottein muutaman sivun päästäni paperille. 

Hohhoi, nyt on jo pitkään ollut talviunen kelit! Voisipa sitä vain nukkua pimeän ja kylmän ajan yli. 

Ohjeen tähän kettuun voit luullakseni ostaa Ravelrystä klikkaamalla tätä LINKKIÄ! Hermot kävivät vähän kireällä ohjetta lisätessäni enkä lopulta ole ollenkaan varma, onko se nyt siellä onnistuneesti. Infotkaa, mikäli ohjeen lataaminen ei onnistu! 

Puuuuh! Joulu!

Aloitin lahjojen teon ajoissa, muistaakseni jo helmikuussa, mutta jotenkin mystisesti olen nyt silti viimeiset kolme päivää neulonut taukoamatta parin päivässä. Siis kolmessa päivässä kolme paria sukkia tai lapasia. Voin kertoa, että hippasen on kramppaavat sormet ja väsynyt täti täällä. En esittele kaikkia yllä olevassa yhteiskuvassa näkyviä neulomuksia erikseen, mutta nostan sieltä muutamia. 

Kolmen päivän putkeni viimeinen uurastus oli nämä lapaset. Luulen, että neljäs pari putkeen olisi vienyt järjen. Tietääkö joku sen tunteen, kun neulot sormet täristen, vasemman käden etusormi kramppaa ja silmät eivät oikeastaan enää näe mitään? Näistä tuli kuitenkin ihan kivat. Nimesin ne punatulkkulapasiksi, koska värit tuovat mieleen kyseisen linnun. Ohessa myös ikkunataulu punatulkusta. 

Nämä sukat valmistuivat vähemmällä kiireellä. Kokeilin näihin uudenlaista kantapäätä, tai ainakin minulle uudenlaista. Tykästyin, en enää ikinä tee normaalia lappukantapäätä! Tai no ehkä joskus. 

Omat suosikkini ovat nämä yksinkertaiset, mutta kauniit tummanharmaat lettisukat. Näissäkin on uusi kantapäätyyli käytössä ja se onnistui nyt sirommin kuin edellisissä. 

Aina pitää olla mukana ne hassut tai oudot sukat. Tässä ne kummatkin yhdessä paketissa. Joulupukkisukat isälle! Kuvassa sukkien sisällä on omat kenkäni antamassa muotoa. En ymmärrä miten miehillä on niin iso jalka, kasvavatko kaikki miehet maata pitkin?

Tässä vielä molemmat ikkunataulut ikkunaa vasten. Näyttäisi tietysti paremmalta, jos olisi lunta. Tai edes jokin muu näkymä kuin tuo katu, jos lumi on tänne eteläiseen Suomeen liian suuri vaatimus. Näihin olisi voinut myös porata pienet rei'ät ripustusnarua varten, mutta en rohjennut. Jos saaja ei haluakaan ripustaa tätä ikkunaan vaan pitää nojallaan, ilman reikiä on sievempi. Ripustusnarun voi halutessaan kiepsuttaa kehyksen yläreunan ympäri. 

Puuh! Hauskaa Joulua!