Virkattu kolmiohuivi

Aiemmin tekemästäni Kettu-huivista jäi lankaa melko paljon yli, sillä hamstrasin kaiken varalta todella monta kerää. Yli jääneestä langasta virkkasin tämän kolmiohuivin, lankaa tosin jäi vieläkin yli. Toisaalta tämä väri on mielestäni hyvin kaunis – ei siis haittaa lainkaan,  että lankaa on edelleen jemmassa. 

Tämä on toinen virkkaamani käsityö, jonka esittelen blogissani. Lapsena olen tosin virkannut paljon enemmän kuin neulonut. Myös edellinen blogissa esitelty virkattu asia (paita) oli verkkokuvioinen. Ehkäpä siksi, että verkkoa on niin helppoa ja nopeaa tehdä, ja jälkikin on ihan kaunis. Joskus voisi opetella virkkaamaan jotain pitsimäisempää, mutta se vaatisi todennäköisesti jonkin ohjeen, joiden katsomiselle olen allerginen. Tämä huivi meni syntymäpäivälahjaksi äidilleni, joka ei suostunut poseeraamaan huivi kaulassaan, koska hän oli pukeutunut keväiseen ja mutaiseen mökkisäähän sopivaan haalariin, joka taas ei sopinut yhteen huivin kanssa. 

Ratsastusjousiampujan käsineet

Jos osallistuu tammikuussa – 20 asteen pakkasessa – kaksipäiväiselle jousiammuntakurssille, saattaa kaivata käsilleen lämmikettä. Mitkä tahansa käsineet eivät kuitenkaan sovi, sillä sormien tulisi tuntea villakerroksen alta jotakin. Ratsastusjousiampujan tekniikkaan sopivat käsineet olivat kuitenkin tammikuussa vasta haave. Nyt, maaliskuun lopulla, kun hansikkaiden tarve vähitellen laantuu, sain valmiiksi paitsi hienon suunnitelmani myös sen toteutuksen. 

Suunnittelemani hansikkaat lämmittävät niitä sormia, joita tarvitsee vähiten ampuessa. Valitettavasti etenkin oikeasta kädestä vain pikkurilli kuuluu näihin sormiin. Nämäkään hansikkaat eivät siis pidä sormia lämpimänä monen tunnin treenissä, mutta sormet huutavat lämmittelytaukoja huomattavasti vähemmän, kun edes osa kädestä on lämpimässä. 

Hansikkaita koristaa tietysti vastakaarijousen kuva, joka on tehty silmukoita jäljentämällä. Harmaan jänteen tosin tein tavallisilla ommelpistoilla. Vasemman käden pikkurilli pysyisi ehkä paremmin lämpimänä, jos se olisi nimettömän ja keskisormen kanssa samassa paketissa, ja jousella ampumista ajatellen se voisikin olla siellä. Kuitenkin ohjasote hevosen selässä vaatii erillään olevan pikkurillin, vaikkei selästä ammuttaessa ohjiin juuri kosketakaan. 

Pöllöpostia!

Jatkan hullaantumistani Potter-aiheisiin käsitöihin, mutta tällä kertaa vähemmän ilmiselvästi. Hedwigin koristamat pöllöpostisukat tunnistaa Potter-krääsäksi vain harjaantuneimmat potteristit (ja nyt myös blogini lukijat), eivätkä välttämättä hekään, joten sukkia voi erinomaisesti käyttää tilanteissa, joissa haluaa tuoda potteristisuuttaan (hieno taivutus sanalle potteristisuus, vrt. katolilaisuus) esille vain hieman. 

Aluksi sukista piti tulla kirjoneulesukat, joissa olisi ollut varressa pöllöt ja kirjekuorien tilalla noidankattiloita, sekä jalkaterässä salamoita ja silmälaseja. Sain jopa sellaisen sukan valmiiksi, mutta tein noidankattiloista liian kireitä ja sukka ei mahtunut kantapään yli jalkaan lainkaan. Niinpä purkasin ja samalla yksinkertaistin ideaa säästääkseni hermojani. Kirjoneuleena siis tällä kertaa vain kirjekuoret ja Hedwigin siipipilkut. 

Luistinsukat

Niin se vaan kuulkaas jäät suli

ja loska sanoi "pulipuli",

mut luistinsukat valmiiks tuli!

Ehdin tänä talvena luistelemaan kerran. Sen kerran harmistelin, ettei luistimiini mahdu villasukkaa ja keksin, että mitäpä sitä sukkaa luistimen sisään tunkemaan, kun sukan voi laittaa päällekin. Syntyi ihan oma keksintöni: Luistinsukat! En väitä etteikö joku olisi voinut tehdä tällaiset jo ennen minua, mutta silti idea oli omani ja suunnittelin nämä itse. Joku jossain on saattanut silti olla minua nopeampi.

Sukissa ei ole pohjaa, vaan kaunoluistimen terän aukoista tulee nappikiinnitteiset lärpäkkeet, jotka pitävät sukan nätisti paikallaan. Köyhänä opiskelijana napit valitsin sen perusteella mitä minulla oli valmiiksi olemassa tarpeeksi monta. 

Ehkä ensi talvena pääsee luistelemaan lämpimin varpain?

Villainen kettu – Kalevi T. Tulinen

Jipii! Kaupunkini talveen tulikin lunta! Ainakin vähän ja vähäksi aikaa, saisi olla enemmänkin. Ihan näin kylmää tosin en tilannut. Kaulaani lämmittämään syntyi villainen kettu nimeltään Kalevi T. Tulinen. Tulisen luulisi lämmittävän juuri sopivasti.

Langat häntä varten ostin Lankamaailmaan saamallani lahjakortilla ja valittelen kuin itse Mielensäpahoittaja, sillä sopivaa lankaa ei myyty isommissa kerissä. Jouduin ostamaan valtavan määrän pikkukeriä, jotka ovat lankamäärään suhteutettuna paljon kalliimpia kuin isot kerät. Onneksi ne sentään olivat alennuksessa, tai ehkä vain kuvittelin alen. 

Viimeaikoina turkistarhaukset ovat olleet paljon keskustelun ja arvostelun alla, ja kannatankin kettuturkista haaveilevia neulomaan takinkauluskettunsa itse, se on eläinystävällisempää. Tosin, mitäs jos villakin tuntee?! Kalevi on toki ihan elävä kettu, ei kuolleena roikkuva nahka. Kalevin luitten tilalla on tietysti pumpulia, mutta ei hän silti ole mikään viallinen kettu, mitä nyt selkä vähän reistailee. Kaipa Kaleviltakin vierähätisi kaivellen tunti tai toinenkin, jos hänet päästäisi ulos vapaaksi. Hän kuitenkin nauttii ulkoilustaan enemmän kaulani ympärillä, jo ihan selkävikojensakin vuoksi. Onkos ihmekään jos selkää särkee, kun sillä on mittaa 160cm.

Normaalisti kaulahuivia tehdessä olisi illat kivunneet varsin pitkiksi. Onhan pitkän, suoran, tasaisen ja yksivärisen työn neulominen melko pitkäveteistä. Kalevin vartalon neuloinkin luokkakaverini neulekoneella – suurta huijausta ehkä, mutta eipähän tarvinnut nivelten lukita itseään liian neulomisen tähden. Pään, hännän ja jalat neuloin toki ihan perinteisesti. Mitään ohjetta en taaskaan käyttänyt. 

Kalevi aiheutti suurta neulologista häiriötä. Neulomisen sijaan olisi pitänyt kirjoittaa ahkerammin opinnäytetyötä ja lukea tenttikirjaa. Opinnäytetyön kirjoittaminen vaan ei millään vedä vertoja neulomiselle. Kuinka voikin vetkutella niin, että se on vieläkin kesken! Onneksi viime viikolla vetelin tukalin ottein muutaman sivun päästäni paperille. 

Hohhoi, nyt on jo pitkään ollut talviunen kelit! Voisipa sitä vain nukkua pimeän ja kylmän ajan yli. 

Ohjeen tähän kettuun voit luullakseni ostaa Ravelrystä klikkaamalla tätä LINKKIÄ! Hermot kävivät vähän kireällä ohjetta lisätessäni enkä lopulta ole ollenkaan varma, onko se nyt siellä onnistuneesti. Infotkaa, mikäli ohjeen lataaminen ei onnistu! 

Puuuuh! Joulu!

Aloitin lahjojen teon ajoissa, muistaakseni jo helmikuussa, mutta jotenkin mystisesti olen nyt silti viimeiset kolme päivää neulonut taukoamatta parin päivässä. Siis kolmessa päivässä kolme paria sukkia tai lapasia. Voin kertoa, että hippasen on kramppaavat sormet ja väsynyt täti täällä. En esittele kaikkia yllä olevassa yhteiskuvassa näkyviä neulomuksia erikseen, mutta nostan sieltä muutamia. 

Kolmen päivän putkeni viimeinen uurastus oli nämä lapaset. Luulen, että neljäs pari putkeen olisi vienyt järjen. Tietääkö joku sen tunteen, kun neulot sormet täristen, vasemman käden etusormi kramppaa ja silmät eivät oikeastaan enää näe mitään? Näistä tuli kuitenkin ihan kivat. Nimesin ne punatulkkulapasiksi, koska värit tuovat mieleen kyseisen linnun. Ohessa myös ikkunataulu punatulkusta. 

Nämä sukat valmistuivat vähemmällä kiireellä. Kokeilin näihin uudenlaista kantapäätä, tai ainakin minulle uudenlaista. Tykästyin, en enää ikinä tee normaalia lappukantapäätä! Tai no ehkä joskus. 

Omat suosikkini ovat nämä yksinkertaiset, mutta kauniit tummanharmaat lettisukat. Näissäkin on uusi kantapäätyyli käytössä ja se onnistui nyt sirommin kuin edellisissä. 

Aina pitää olla mukana ne hassut tai oudot sukat. Tässä ne kummatkin yhdessä paketissa. Joulupukkisukat isälle! Kuvassa sukkien sisällä on omat kenkäni antamassa muotoa. En ymmärrä miten miehillä on niin iso jalka, kasvavatko kaikki miehet maata pitkin?

Tässä vielä molemmat ikkunataulut ikkunaa vasten. Näyttäisi tietysti paremmalta, jos olisi lunta. Tai edes jokin muu näkymä kuin tuo katu, jos lumi on tänne eteläiseen Suomeen liian suuri vaatimus. Näihin olisi voinut myös porata pienet rei'ät ripustusnarua varten, mutta en rohjennut. Jos saaja ei haluakaan ripustaa tätä ikkunaan vaan pitää nojallaan, ilman reikiä on sievempi. Ripustusnarun voi halutessaan kiepsuttaa kehyksen yläreunan ympäri. 

Puuh! Hauskaa Joulua!

Feeniks ikkunassa

En näemmä sittenkään osaa pysyä poissa täältä. Tällä kertaa en siis edes lupaa, että tämä olisi viimeinen päivitys ennen joulua, vaikka saattaa toki olla. 

Minulla ei ollut lapsena Funny Window -värejä (niitä sellaisia ihanan kamalan tahmeita, joilla saa tehtyä ikkunoihin siirtokuvia, jotka sitten vanhempien riemuksi eivät pidemmän ajan kuluttua lähdekään irti), joten korjasin tilanteen leikkimällä väreillä näin aikuisiällä. En sitten kuitenkaan lähtenyt yrittämään tämän 50x70cm kokoisen teoksen siirtämistä pleksistä ikkunaan ensinäkään siksi, että en usko sen tuossa koossa siirtyvän ehjänä ja toisekseen siksi, että asun vuokralla ja seuraava vuokralainen saattaa mieluummin katsoa ikkunastaan pällisteleviä bussimatkustajia kuin feenikslintua. Teos on nyt siis kehyksissä nojallaan ikkunaa vasten. Tuohon voisi vielä tehdä jonkun sopivanpituisen verhon, sälekaihtimet eivät näytä kovin tyylikkäiltä tämän kanssa. 

Koko työn alkuperäinen tarkoitus oli käyttää nukkekotiaskarteluista (kyllä, minulla on sellainenkin) yli jäänyt väri, mutta havaitsin värit erittäin riittoisaksi – jopa sinistä jäi vielä! Kuvan aihevalintaan vaikutti olemassa olevat värit, sillä en tiennyt miten ne käyttäytyisivät sekoittaessa ja värit oli sitä paitsi helpompi pursottaa pleksille suoraan pullosta eikä levitellä kippoja ja pensseleitä. Pleksin päällä sekoitin sitten punaista ja keltaista toisiinsa tuodakseni hieman eloa linnun sulkiin.

Linnun kuvan piirsin läpi, sillä olen hyvin harvoin tyytyväinen omiin piirroksiini ja tätä pitäisi sentään katsella omassa kodissa. Kuva on Harry Potter -värityskirjasta (Feeniks Fawkes), josta otatin kopion (hyihyi) ja suurennutin. Pyrstösulat ovat sentään omaa käsialaani, sillä ne eivät mahtuneet tulostuksessa paperille. Myös puusta ja tietenkin värityksestä kiitän itseäni!

Tässä vielä maalaus valkoista taustaa vasten. Ikkunan valo syö hieman värien intensiivisyyttä, mutta tuleepahan samalla valoa tämän läpi sisällekin (se vähä mitä näin joulukuussa yleensäkään on). Ilman tätä kun olisin bussitirkistelijöiden pelossa aina verhot täysin kiinni.